20.08.2008 01:54 Velhojen taistelu 2#: Aldurin laakso

Tiivistelmä:

Seurue saapuu Maragorin pohjoiskolkkaan, jossa matkaa hidastaa joukko kullankaivajia, jotka himoitsevat tarunhohtoista Maragorin kultaa, jota seurueella valitettavasti ei ole. Silkki hyödyntää taas vahvuuksiaan eli huijaa kullankaivajia ja matka jatkuu.

Sataa lunta. Garion ja Ce´Nedra peuhaavat lumessa.

Seurue lähestyy Cthol Murgosin länsirajaa Silkin johdolla Algottien ja Hrulgien vaaniessa kuilun toisella reunalla. Vastakkaisen jyrkänteen partaalle ilmaantuu vanha ystävä Brill murgojensa kera. Matka jatkuu kurjassa kelissä ja tiineen tamman on tullut aika varsoa. Garion löytää seurueen suojaksi luolan, jossa jumalat maailmaa luodessaan olivat pitäneet pikku palaverejaan. Varsa kuolee, mutta Garion herättää sen henkiin ja saa siitä uskollisen seuralaisen itselleen. Seuraavana päivänä matka jatkuu. Belgarath ja Garion keskustelevat tapahtuneesta ja velhouden pelisäännöistä. Garion ja Ce´Nedra tappelevat. Hettar käy tappamassa pari murgoa.

Seurue saapuu Aldurin laaksoon. Laakson jokainen lintu käy tervehtimässä Polgaraa. Garionkin kuulee ja ymmärtää niiden puheen. Seurue ratsastaa ohi sortuneiden tornien ja Belgarath kertoilee Garionille muista velhoista samalla kun Ce´Nedra käy hailailemassa puita (johtuen siis siitä että Ce´Nedra on dryadi). Belgarath vie Garionin katsomaan torniaan ja kertoilee omaa tarinaansa sekä opettaa lisää muutamia tärkeitä faktoja velhoudesta.

Seuraavana aamuna seurue tapaa Aldurin. Belgarath ja Palgara poistuvat Aldurin kanssa. Ce´Negra valmistaa pahaa aamiaista. Muu porukka lähtee pitkin poikin laaksoa omiin puuhiinsa, ja Ce´Nedra ja Carion jäävät taas tappelemaan. Garion lähtee suuttuneena pois ja yrittää siirtää isoa valkoista kiveä Belgarathin tornin tykönä. Kiven siirto onnistuu mutta siinä samassa Garion onnistuu saamaan itsensä puoliksi maan sisään. Varsa, Hettar ja Silkki pelastavat Garionin pulasta.

Seuraavana päivänä Garionille hiukan nauretaan, lisäksi Belgarath ja Polgara selittävät Garionille hitusen lisää velhoudesta sekä sen toimintaperiaatteista ja vaikutuksista ympäröivään todellisuuteen. Beltira, Belkira ja Beldin tulevat pyörähtämään ja keskustellaan ennustuksen täyttymisestä ja jatkosuunnitelmista.

Toinen osa loppuu.

Teema?
Aldurin laakson pääteemana tuntuu olevan lähinnä Garionin kehittyminen velhoudessa. Belgarath ja Polgara käyttävät sivutolkulla aikaa selittääkseen ja opastaakseen Garionia velhouden saloihin, ja paikoitellen Garion käyttää velhouttaan ihan onnistuneestikin. Reppana on vaan saanut hieman huonot opastajat, tai sitten reppana on niin reppana ettei ihan tunnu tajuavan. Ehkä annos parempaa rautalankamallista opetusta, hitusen varhaisemmassa vaiheessa olisi ehkäissyt sen, että koko maailman kaikkeus ei raikaisi Garionin mellastaessa. Mutta tämä kantapään kautta oppiminenhan se on monesti kaikkein tehokkainta. Ehkä tässäkin.


Ajatuksia:
(Seuraavat sivunumerot ovat suomenkielisen pokkarimaisen laitoksen 5. painoksen mukaisia, Karisto, Hämeenlinna 2001.)

s.114 "Tummien kuusten alla oli tuuman paksuudelta lunta"
Mistä lähtien lumi on satanut kuusien alle? Kyllähän sitä talven aikana sinnekin joutuu, mutta että ensilumi sinne sataisi.. Ehkä suomennos on vain ontuva, en tiedä. Tosin luulisi että suomentaja sentään ymmärtäisi.

s.121–122 ”Ei sillä ole nimeä. Se on iso ja typerä ja ruma.”
Olio josta Garion ja Belgarath keskustelevat kuulostaa hyvin mielenkiintoiselta. Kiva piirre Eddingsin teksteissä ovat kaikki pienet, tarinan kannalta epäolennaiset yksityiskohdat, joita ei sitten edes loppujen lopuksi selitetä kunnolla vaan moni asia jätetään ihan auki ja lukijan mielikuvituksen varaan. Ja tässäkin, lyhyellä dialogilla, ainakin minun mielenkiintoni ja säälini tätä otusta kohtaa heräsi. Tahtoisin tietää lisää, mutta jos enemmän olisi kerrottu, minua ei kiinnostaisi.

s.198 ” Sitten he alkoivat heitellä toisilleen niin hiuksianostattavia herjauksia ettei Garion ollut moista eläissään kuullut.”
Taas jätetään paljon lukijan mielikuvituksen varaan. Tahtoisin kovasti tietää millaisia tuollaiset hirvittävät herjat oikein ovat. Onhan niiden täytynyt olla aikamoisia kun hurjat soturimmekin, Barak ja Mandorellan niitä äimistelevät.

s. 202 Beldin: ”Huomasinkin ettei ryhmänne ole vielä täydellinen. Mitenkäs se viimeinen?” Huomioitavaa on se, että tässä kolmannen kirjan toisen osan ihan lopussa mainitaan vielä puuttuvasta ryhmän jäsenestä. En tiedä onko minulta jäänyt huomaamatta, mutta onko tähän mennessä kirjoja missään vaiheessa kerrottu kokonaan tarkalleen, lukijalle siis, mitä siinä ennustuksessa sanottiin? Vaikka toisaalta on kiva että tulee joitain asioita ihan yllätyksenäkin.

Tässä jaksossa tulevat taas hyvin esiin Eddingsin taito kuvailla ihmisiä, hän todella saa hahmonsa eloon. Hyvänä esimerkkinä Beltira, Belkira ja Beldin jakson lopussa. Hyvin erilaisia hahmoja, joista lukija saa hyvän otteen hyvin lyhyen tutustumisen jälkeen.

Kovasti tämän luku-urakan aikana olen miettinyt että mitkä ovat ne varsinaiset syyt miksi Eddingsiä dissataan niin kovasti. Enkä oikein osaa itsekään selittää miksi minullakin tällainen mielipide periaatteessa on. Totuus kun mielestäni on se, että Eddings on ihan kelpo tarinankertoja, hahmotkin ovat hauskoja ja eläviä sekä kirjat kokonaisuudessaan viihdyttäviä ja riittävän helppolukuisia. Lieneekö ongelma siinä että verrataan väärän tyyppisiin teoksiin, ja siinä vertailussa sitten ei BT:kään kestä tarkempaa katsomista. Vaikka sekään ei suoranaisesti tee BT:stä huonoa fantasiakirjallisuutta. Jään tätä miettimään.


(Olen valitettavasti hieman lipsunut lukutuvan tahdista, sillä liian innokkaana lukijana BT tuli jo lukaistuksi. Yritän saada osat uudelleen lainaan että voisin osallistua kuitenkin keskusteluun. Pahoittelen hiljaiseloani, sekä hitusen sekavaa alustustani.)

20.08.2008 23:28 Re: Velhojen taistelu 2#: Aldurin laakso

tmdoob kirjoitti:

Tiivistelmä:
...miksi Eddingsiä dissataan niin kovasti.

- epäuskottavat, karikatyyrimäiset yhden luonteenpiirteen hahmot (siis muutamaa, selkeästi tarkemmin harkittua ja hiottua keskushahmoa kuten Garionia lukuunottamatta, ja Garioninkin kummallinen yhdistelmä tyhmyyttä ja älykkyyttä on kyllä välillä uskottavauuden rajamailla)

- edelliseen liittyen lähes jokaikisen hahmon taipumus vääntää sarkastista (tai ainakin ilmeisesti sellaiseksi tarkoitettua) vitsiä kaikesta mahdollisesta

- älytön reissaaminen halki ja ympäri koko tunnetun maailman, jossa kasvillisuus- ja ilmastovyöhykkeet vaihtelevat epäuskottavan nopeasti ja rajusti (lulisi, ettei Aldurillekaan olisi ollut liian iso keikaus keskustella oppilaidensa kanssa jossain muualla kuin omassa laaksssaan sen sijaan, että komensi heidät hankalalle taipaleelle ja pois siihen asti niin kovin tärkeän jäljitysurakkansa kimpusta).

21.08.2008 07:51

No tuon viimeksimainitun ymmärtää, mikäli jumalilla on selviä rajoituksia: Torak jatkaa untaan vain, jos muut jumalat eivät ala mellastaa maailmassa. Aldur on sidottu laaksoonsa (ei edes pystynyt itse ottamaan Belgarathiin yhteyttä vaan laittoi toisen kaksosista asialle) ja UL Prolguun. Mara suree vain tapetun kansansa kotimaassa. Issan vähäinenkin manifestoituminen oli herättää Torakin. Monoteistiseen uskontoon tottuneesta ajatus rajoitetuista jumalista tuntuu hassulta, mutta Eddingsithan taitavat olla mormoneja. Heikäläiset pääsevät kuoltuaan jonkin kaukaisen planeetan jumaliksi.

27.08.2008 17:10 Re: Velhojen taistelu 2#: Aldurin laakso

tmdoob kirjoitti:

esim. Salvatorea, Weissiä, Hickmania ja monia muita ei dissata ollenkaan samalla lailla kuin Eddingsiä, vaikka ne ovat (ainakin minusta) samaa tasoa kuin Eddings.

Ehkä nuita ei lueta niin paljon kuin eddareita, joten vihollisiakaan ei ole ehtinyt kertyä samassa mitassa. Tosin imo Eddings on osannut viedä kioskifantasian jotenkin vielä yhtä pykälää heikommalle tasolle. Kai se on se jatkuva "huumori" joka minulla käy hermoille niin pahasti ja vie lopunkin uskottavuuden muutenkin pahvisilta hahmoilta. Löytyyhän Weissilta ja Hickmaniltakin toki "hauska" höpsö ukko, joka onkin oikeasti mahtava jumala, mutta edes kyseinen herra ei ole imo yhtä ärsyttävä kuin Belgarath.

//Muoks. Höh? Onko näissä viesteissä jotain häikkää? Minä en nimittäin ole kirjoittanut tätä viestiä, kirjoitin paljon pidemmän sepustuksen - tai sitten koneeni pilailee kustannuksellani.

Viimeksi muokannut Päärynä 28.08.2008 17:24, muokattu 1:n kerran

28.08.2008 16:30

W&H ovat Eddingsien tapaan Tolkienin kopioijia, mikä näkyy harmaahapsissakin: Fizban ja Belgarath ovat molemmat Gandalfin heijastuksia. Eddingsien tekstit tihkuvat huumoria kun taas Weiss&Hickman-parivaljakon tekstien takaa kuuluu monitahoisten noppien kolinaa. Näistä kahdesta vaihtoehdosta kallistun Eddingsien puolelle.

Kirjasarjoja vähemmän tunteville mainitsen, että Eddingseista puhuminen David Eddingsin sijasta johtuu siitä, että hänen vaimonsa Leigh on vaikuttanut voimakkaasti kaikkiin kirjoihin, mutta saaden nimensä kirjojen kansiin vasta 90-luvun puolestavälistä alkaen.

28.08.2008 19:14

Kirjasarjoista puhuen, olen alkanut pelätä löytäväni itseni seuraavaksi lukemassa Robert Jordanin "Ajan pyörää", vaikka vakavamielisen fantasianharrastajan velvollisuus olisi epäilemättä kiirehtiä tutustumaan kriitikoiden ylistämiin Susanna Clarkeen ja China Mievilleen

"Aldurin laakso" -luku on minusta hyvin kaunis. Varsinkin kohta jossa (Bel)Garion herättää varsan henkiin, sai silmäkulmani kostumaan (ainakin englanniksi).

Uskonnollinen tilanne jossa tunnustetaan monia jumalia mutta kukin kansa keskittyy palvomaan lähinnä yhtä, ei kai ole historiallisesti mitenkään epärealistinen. Nykyhindulaisuudessa (ja jossain vaiheessa kreikkalais-roomalaista antiikkia) on kai niin, että kukaan ei todellisuudessa palvo koko jumalajoukkoa, vaan lähinnä tiettyä yksittäistä, itse valittua tai perheessä perintönä kulkenutta jumalaa. ("Sinuhen" Kaptahin sinnikkäästi palvoman pyhän kuoriaisveistoksen - joka muodostaa hauskan alaviitteen Amonin ja Atonin taistelulle - takia annan Waltarille anteeksi monta asiaa.)

28.08.2008 19:19

Niin... eikös bhakti-joogankin idea ole se, että ensin valitaan, mitä jumaluutta haluaa keskittyä palvomaan, ja sitten tosissaan keskitytään siihen palvomiseen mahdollisimman kokonaisvaltaisesti.

03.09.2008 20:35 Re: Velhojen taistelu 2#: Aldurin laakso

En tiedä, ketä quottaan, koska viestien kirjoittajissa on näköjään joku ongelma, mutta haluan kommentoida. En siis keskustele oikeasti itseni kanssa Veikkaan että väitän taas Isílmirëlle vastaan.

? kirjoitti:

Ehkä nuita ei lueta niin paljon kuin eddareita, joten vihollisiakaan ei ole ehtinyt kertyä samassa mitassa.

Ehkä mainitsemani Salvatore ja Hickmann eivät tosiaan ole ihan niin suosittuja kuin Eddings, mutta en ole varma, nielenkö silti Eddings-angstin syyksi vain Eddingsin suosion. Kyllä Salvatorejakin nyt niin moni on lukenut, että "Vihaan Salvatorea! Polttakaa Salvatoren kirjat!" -kerhoja voisi varmasti perustaa. Sitä paitsi, rohkenen väittää, että aika moni Eddingsin dissaaja ei ole edes lukenut Eddingsejä. Moni pitää niitä huonoina kirjoina ihan periaatteesta. Eddareita saa yleensä haukkua joutumatta perustelemaan (vaikkei onneksi tässä keskustelussa ole niin käynyt) ja se on kummaa, vaikka eddarit eivät ehkä olekaan kirjallisuuden kauneimpia helmiä (minunkaan mielestäni).

Telimektar kirjoitti:

Kirjasarjoista puhuen, olen alkanut pelätä löytäväni itseni seuraavaksi lukemassa Robert Jordanin "Ajan pyörää"

Aloittaessani AP:t vuuoosia sitten pidin siinä olevaa kanavointisysteemiä ihmeellisen jännänä taikuutena. Sitä paitsi on yleissivistystä lukea Jordanitkin, ja se on heeroksen urotyö jos sen sivumäärän lukee putkeen, joten ei kun töihin

Joo. Eddings.

Lainaus:

Uskonnollinen tilanne jossa tunnustetaan monia jumalia mutta kukin kansa keskittyy palvomaan lähinnä yhtä, ei kai ole historiallisesti mitenkään epärealistinen.

Ei olekaan, niin. Minusta on vain mielenkiintoista että kristillisessä kulttuurissa kasvanut tyyppi valitsee kirjoihinsa tuollaisen systeemin. Ja muutenkin fantasiakirjoissa uskonto on aika jännää sikäli, että jumaliin varmaan suhtautuu aika eri lailla, jos maailmassa on vaikka taikuutta. Esim. nyt Belgarionin taru. Jos minä olisin Garion, en tiedä pitäisinkö jumalia niin kummallisina, osaisinhan itsekin tehdä vaikka mitä. Loppujen lopuksi, mikä enää erottaa jumalan ihmisestä tuonkaltaisessa maailmassa, jossa velhot pystyvät halutessaan muuttamaan asioita olemattomiksi?

Minusta Eddingsin uskonnoissa oli se hauska piirre, että monet kansat ovat kiintyneet johonkin tiettyyn jumalaan, mutta yksi kansa (sendarit?) palvoivat kaikkia melko tasapuolisesti.

03.09.2008 21:29

Ehkä eddarivihassa on kyse myös siitä, että kun Salvatore ja kumppanit ovat myynnissä lähinnä halpoina pokkareina ja näyttävät siltä mitä ovat, ts. kevytfantasialta, niin Eddingsiä on Suomessa myyty paksuina, kovakantisina, kultakoristeisina "oikeina" kirjoina ja sellaisina myös markkinoitu.

Ja ehkä kyse on myös siitä, etteivät edes Dragonlancen ja Forgotten Realmsin hahmot ole niin pahvisia kuin eddarivastineensa. Siis imo, ja voisin kuvitella, etten ole ainoa näin ajatteleva.

Lisäksi Eddings on imo ihan omaa luokkaansa nimenomaan naisten stereotyyppeinä esittämisessä, ja se jos mikä saa feministisen veren kiehumaan.

04.09.2008 08:54 Re: Velhojen taistelu 2#: Aldurin laakso

Päärynä kirjoitti:

Sitä paitsi on yleissivistystä lukea Jordanitkin, ja se on heeroksen urotyö jos sen sivumäärän lukee putkeen, joten ei kun töihin

Minulla on ollut useampikin herooinen yritys. "Tästä se alkaa", olen tuuminut ensimmäisen osan avatessani. Muutamaa kymmentä sivua myöhemmin olen aina todennut: "Ja tähän se sitten päättyy." En tiedä, mikä siinä on, mutta juurihoitoakin sietää paremmin kuin Jordania. Finnconeissa järjestetään melko lapsellisia urheilutapahtumia, joissa käytetään heittovälineinä Jordanin kirjoja. Tunnen olevani oikeutettu osallistumaan niihin kisoihin, sillä olen edes yrittänyt lukea Jordania, vaikken muuten pidäkään kirjojen väärinkäytöstä. Tuhoamisvimmaa pidetään kisoissa yllä luettamalla kilpailijoilla valittuja otteita Jordanin tekstistä. Pahoinvoinnin hellitettyä kilpailijat ovat kaikki yhtä mieltä siitä, että kirjojen heittäminen, polkeminen, repiminen ja kuralätäkköön sotkeminen on niille aivan liian lempeää kohtelua.

Lainaus:

Loppujen lopuksi, mikä enää erottaa jumalan ihmisestä tuonkaltaisessa maailmassa, jossa velhot pystyvät halutessaan muuttamaan asioita olemattomiksi?

Mainitsit sen ainoan asian, johon velhot eivät pysty Belgarionin maailmassa. En muista, onko se tullut tähän mennessä esille, mutta jos yrittää taikakeinoin tehdä mitä tahansa olevaista olemattomaksi, niin taikavoima kääntyy loitsijaa vastaan ja hän häviääkin itse. Maailmankaikkeus ei salli sellaista. Kokeneillakin velhoilla on joskus hankaluuksia muistaa tämä. Spoilaus:

Lainaus:

Minusta Eddingsin uskonnoissa oli se hauska piirre, että monet kansat ovat kiintyneet johonkin tiettyyn jumalaan, mutta yksi kansa (sendarit?) palvoivat kaikkia melko tasapuolisesti.

Erityinen jyväjemmarijumala olisikin ollut hauska.

04.09.2008 10:34

Sendarithan eivät ole mikään niistä alkuperäisistä kansoista jotka muodostuivat kunkin jumalan valitessa tietyt ihmiset oppilaikseen, vaan myöhemmin syntynyt sekakansa jonka esi-isissä oli ainakin alorneja, arendeja ja nedralaisia. Niinpä ainakin kaikkien näiden jumalat tulivat mukaan kuvaan. Ja koska sendarit eivät olleet erityisen mieltyneitä mihinkään jumalaan, niin he saattoivat rituaaleissaan mainita ne loputkin. (Jossain mainitaan muistaakseni jopa tiettyjen Sendarian osien väestön angarakipiirteet. Nämä angarakiesi-isät olisivat epäilemättä asettuneet alueelle paljon ennen Vo Mimbren taistelua.)

Koska Belgarionin maailmassa jumalat olivat olleet konkreettisesti läsnä vain joitakin tuhansia vuosia aikaisemmin, niin ainakin kaikilla kirjoitustaitoisilla kansoilla oli tieto siitä, mitkä nämä jumalat olivat olleet. Millään kansalla ei kai ollut siellä radikaalisti virheellistä teologiaa, siis että ne palvoisivat jotain kuviteltua jumalaa tai henkiolentoa.

Ehkä tämä maallistuneisuus ja kiihkottomuus (sekä epäherooisuus) oli sendareissa olennaisempi piirre kuin jumalien määrä. Sendarit ovat sikäli hobiittien vastineita, että he ovat oman kirjansa kansoista lähinnä porvarillista nykyihmistä, ja että lukija lähtee aluksi heidän näkökulmastaan. Ei siirrytä suorastaan nykymaailmasta fantasiamaailmaan mutta fantasiamaailman vähiten fantastisesta osasta fantastisempaan.

Jordanin suhteen harkitsin luonnollisestikin vain jonkun yksittäisen niteen lukemista, jotta saisin käsityksen kirjoitustyylistä. Täytyykö minun nyt sitten lukea vielä yksi kirja Salvatoreakin, jotta voisin henkilökohtaisen kokemuksen rintaäänellä sanoa että mikä on huonoista huonointa? Tai päinvastoin todeta että hei, tämähän on oikeasti ihan hyvä
(Ja minkä nimiset opukset silloin olisivat sopivimmat? Välttämättäkö kummankin sarjan ensimmäinen teos?)

04.09.2008 11:34

Musta Haltia -trilogia on ihan okei ja luettava kokemus. Siinä pistää silmään vain kirjailijan kahlitseutuminen AD&D-terminologiaan. Hän on täytellyt omalla mielikuvituksellaan valmiiden rakenteiden aukkoja. Niin tekevät kaikki muutkin Forgotten Realms -kirjailijat (kuten myös Star Trek -, - Wars yms. universumeihin perustuvia kirjoja rustailevat). Alan ihmisille se on viihdyttävää, omaperäistä fantasiaa etsiville tuskastuttavaa.

04.09.2008 19:17 Re: Velhojen taistelu 2#: Aldurin laakso

Pagba kirjoitti:

Finnconeissa järjestetään melko lapsellisia urheilutapahtumia, joissa käytetään heittovälineinä Jordanin kirjoja.

Onkohan tällä traditiolla juurensa muinoisessa conissa, jonka jossain paneelikeskustelussa Terhi Säilä mäjäytti huonoksi toteamansa kirjan kahtia kirveellä...

Itsekin ehdottaisin muuten Musta Haltia -trilogiaa, jos ropefantasiakirjallisuuteen aikoo paneutua. Tai ainakin trilogian ensimmäistä osaa, itse kun en jaksanut pidemmälle, vaikka ekan osan kanssa aikoinaan hauskaa olikin.

04.09.2008 19:57

Jonain päivänä tulen Finnconiin ja organisoin massiivisen mielenosoituksen kirjojen oikeuksien puolesta. Pagballe voisin tietysti saarnata jo aikaisemmin

Sendareista. Telimektariin viitaten, kerronnallisista syistä on ehkä parempikin, että tarina alkaa jostain vähän ”tutummasta” ympäristöstä. En muutes nyt heti muista yhtään fantasiakirjasarjaa, joka etenisi toisinpäin, alkaisi ”vieraammasta” ympäristöstä ja esittelisi vaikka vasta kolmannessa osassa jotain meidän kulttuuriamme muistuttavan kulttuurin/kansan/lajin.

Pagba kirjoitti:

Lainaus:

Loppujen lopuksi, mikä enää erottaa jumalan ihmisestä tuonkaltaisessa maailmassa, jossa velhot pystyvät halutessaan muuttamaan asioita olemattomiksi?

Mainitsit sen ainoan asian, johon velhot eivät pysty Belgarionin maailmassa. En muista, onko se tullut tähän mennessä esille, mutta jos yrittää taikakeinoin tehdä mitä tahansa olevaista olemattomaksi, niin taikavoima kääntyy loitsijaa vastaan ja hän häviääkin itse. Maailmankaikkeus ei salli sellaista. Kokeneillakin velhoilla on joskus hankaluuksia muistaa tämä.

Joo, muistin tuon jutun väärin. Lukiessani tajusin sen niin, että velho kyllä pystyy muuttamaan asioita olemattomiksi, mutta tuhoutuu sen jälkeen itsekin. Olen taas ollut vähän huolimaton, he he. Mutta ehkä esimerkiksi kävisi joku toinenkin kohta.

Telimektar kirjoitti:

Täytyykö minun nyt sitten lukea vielä yksi kirja Salvatoreakin, jotta voisin henkilökohtaisen kokemuksen rintaäänellä sanoa että mikä on huonoista huonointa?

Salvatoren kirjoista suurimman pettymyksen minulle tuotti Valoa kohti (3. Musta Haltia), joka oli mielestäni imelä. Suosittelen sitä, jos haluat lukea huonon kirjan, mutta ei sekään nyt mikään absoluuttinen paha ole. Salvatorella on monia hyviä juttuja myös. Esim. sienet.

Isilmírë kirjoitti:

Lisäksi Eddings on imo ihan omaa luokkaansa nimenomaan naisten stereotyyppeinä esittämisessä, ja se jos mikä saa feministisen veren kiehumaan.

Jaa, en tiedä. Onhan Eddingsin naishahmot stereotyyppisiä (niin on kyllä miehetkin), mutta jotenkin minusta ei aivan vakavasti otettavalla tasolla, vaikka yleensä ärrynkin aika herkästi sovinistisesta läpästä. Tuntuu kuitenkin, että Eddings on kirjoittanut kieli poskessa koko sarjan. Ärsyyntyisin huomattavasti enemmän naisherjoista, jos ne olisivat jossain toisella tyylillä kirjoitetussa kirjassa. Mutta me taidamme olla tässä asiassa jotenkin pysyvästi eri mieltä

04.09.2008 20:11

Päärynä kirjoitti:

En muutes nyt heti muista yhtään fantasiakirjasarjaa, joka etenisi toisinpäin, alkaisi ”vieraammasta” ympäristöstä ja esittelisi vaikka vasta kolmannessa osassa jotain meidän kulttuuriamme muistuttavan kulttuurin/kansan/lajin.

Ainakin Diana Wynne Jones harrastaa tätä. Mm. kirjat Charmed Life, Howl´s Moving castle ja The Merlin Conspiracy (jos nyt en ihan väärin muista; saattoi se kyllä olla Deep Secretkin) ovat hyviä esimerkkejä siitä, miten tarina alkaa fantasian merkeissä ja vasta myöhemmin mukaan tulee pilkahduksia meille tutummasta maailmasta.

05.09.2008 07:44

Päärynä kirjoitti:

En muutes nyt heti muista yhtään fantasiakirjasarjaa, joka etenisi toisinpäin, alkaisi ”vieraammasta” ympäristöstä ja esittelisi vaikka vasta kolmannessa osassa jotain meidän kulttuuriamme muistuttavan kulttuurin/kansan/lajin.

Philip Pullmanin Universumin tomu -sarjassa Lyran maailma toki muistutti paljon meidän omaamme, mutta vasta 2.osan Willin maailma oli "oikeasti" meidän maailmamme.

OT: Tätä keskustelua on muuten tosi mielenkiintoista lukea vaikkei juuri nyt Eddingsiä luekaan! Melkein tekisi mieli itsekin tarttua Belgarioniin... mutta vain melkein!

Näytä viestit: kaikkitältä päivältätältä viikoltakahdelta viikoltakuukaudeltakolmelta kuukaudeltapuolelta vuodeltavuodelta Vanhat ensinUudet ensin