10.08.2008 09:00

Kyllä se on se. Mistäs Tik tunnisti? (Lue, lue, lue?)

10.08.2008 14:35

Minähän olen lukenut siitä alun: Southwark, isättömyys, eriskummallisuus - siinä oikeaan suuntaan (kerrankin) johtaneet vinkit. Vaan käydäänpä sitten käsiksi kepeään tekstiin ja varsin näkyvään kohtaan siinä:

Olkoon, hän huokaisi. Kaikki on nyt lopussa. Ihmisten viheliäisyyden mainingit lyövät yli taivaitten kuin hyökyaallot...

Muuten, kyllä minun nyt täytyy se DeWitt lukea - mutta on tämäkin lukemisen arvoinen kirja, mitä ei voi läheskään kaikista painokoneen läpi päässeistä tekeleistä sanoa.

11.08.2008 08:59 Rappiolla on hyvä olla

Hän seisoi tyrmistyneenä jalkakäytävällä. Viimein hän oli kuitenkin voittanut ahdistuksensa ja kiivennyt pimeää portaikkoa pitkin ylös, harpponut monta askelmaa kerrallaan neljänteen kerrokseen ja saapunut ovelle, jossa riippui emalikilpi. Kilvessä oli sama nimi kuin mainoskyltissä, kirjaimet vain olivat kirkkaansiniset. Hän oli ehtinyt jo soittaa ovikelloa, mutta huomattuaan kauhukseen rappusissa isoja, piintyneitä punaisia sylkitahroja hän oli kääntynyt kannoillaan ja päättänyt urheasti kärsiä hammassärystä vaikka lopun ikäänsä. Silloin viiltävä huudahdus kiiri läpi seinien ja täytti koko portaikon. Hän jähmettyi kauhusta ja nauliutui paikoilleen. Ovi aukeni ja vanha nainen pyysi des Esseintesiä käymään sisään.

Nolostumisen tunne oli ollut voimakkaampi kuin pelko. Des Esseintes oli saatettu saliin, jossa toinen ovi oli narahtanut auki. Ovi vei pelottavan miehenkorston luokse. Miehellä oli lievetakki ja mustat housut, ja hän näytti raakimukselta. Des Esseintes meni hänen perässään toiseen huoneeseen.

Tämän jälkeen hänen havaintonsa olivat epämääräisiä. Hän muisti hämärästi lyyhistyneensä ikkunan edessä olevaan nojatuoliin, osoittaneensa hammastaan sormellaan ja sopertaneensa: - Se on jo kerran paikattu, ja pelkään pahoin, ettei sille voi tehdä mitään.

Kuuntelematta näitä selityksiä mies oli muitta mutkitta työntänyt valtavan etusormensa des Esseintesin kitaan. Sitten hän oli mutissut jotakin vahattuihin, koukkukärkisiin viiksiinsä ja poiminut pöydältä jonkin instrumentin.

Oli päästy asiaan. Des Esseintes oli takertunut tuolinsa käsinojiin ja tuntenut poskessaan jotakin kylmää. Sitten hänen silmissään oli sumennut, ja käsittämättömissä tuskissaan hän oli alkanut sätkiä ja ulvoa kuin lahdattava eläin.

Oli kuulunut rasahdus, kun poskihammas oli murtunut tullessaan ulos. Hänestä oli tuntunut siltä kuin hänen päätään olisi kiskottu irti, kuin hänen kalloaan olisi rusennettu. Hän oli mennyt järjiltään ja huutanut voimainsa takaa, yrittänyt vimmoissaan taistella tuota miestä vastaan, joka vielä kerran kävi hänen kimppuunsa kuin olisi halunnut työntää kätensä mahalaukun pohjaan asti. Äkkiä mies oli ottanut askeleen taakse ja kiskaissut des Esseintesin koko ruumiin leukaluun varassa ilmaan ja rojauttanut sen saman tien takapuoli edellä takaisin nojatuoliin. Sitten hän oli mennyt seisomaan ikkunan eteen ja peittänyt sen kokonaan vartalollaan, puhahtanut ja heilutellut pihtiensä päässä sinistä hammasta, josta roikkui jotakin punaista!

Hervottomana des Esseintes oli oksentanut vadillisen verta ja tehnyt torjuvan eleen sisään astuneelle vanhalle naiselle, joka parhaillaan kääri hammasta sanomalehteen ja kyseli, haluaisiko potilas ottaa sen mukaansa. Maksettuaan kaksi frangia des Esseintes oli häipynyt ja syljeskellyt vuorostaan rappusille verisiä ysköksiä. Kadulla hän oli havainnut olevansa mainiolla tuulella, kuin kymmenen vuotta nuorentunut, pienimmistäkin asioista kiinnostunut.

15.08.2008 07:32

Paljon enempää en voi enää paljastaa: ensimmäinen sitaatti seisoo kirjan kannessa, toisessa paljastetaan pää(epä)henkilön sukunimi (etunimi on muuten Floressas).

Romaanin kirjoittaja on muuan Ranskan sisäministeriön virkamies (inspiroiva työympäristö tuottaa iloisesti nyrjähtäneitä tekstejä, zah!) joka sai tämän (epä)romaaninsa valmiiksi vuonna 1884. Erikoisena triviatietona mainittakoon, että hänen (ja hänen isänsä) alkuperäinen etunimi on kolmiosainen ja hänen äitinsä etunimi on Malvina. Hänet lyötiin kunnialegioonan ritariksi vuonna 1893, mutta ei suinkaan kirjallisten ansioidensa vuoksi, vaan 32-vuotisesta työurastaan sisäministeriössä (eivät tainneet tietää, että Charles-Marie-Georges [tällä nimellä häntä ei siis tunneta kirjailijana] riipusti romaanejaan ministeriön paperilehtiöihin, mon dieu!) Vaan heitetäänpä vielä sitaattia kehiin:

Matalalla roikkuvien pilvien alla, kalseankosteassa ilmassa talojen kylkiin kihoaa mustia hikikarpaloita, kellariluukuista huokuu ummehtuneita huuruja. Elämä tuntuu tympeämmältä kuin koskaan, musertavan raskas voipumus painaa harteita, ja jokaiseen sieluun kylvetyt turmeluksen siemenet nousevat oraalle. Ankaran itsekurin harjoittajat tuntevat äkkiä vetoa riettaaseen mässäilyyn, harkitsevaisten ihmisten ajatuksia alkavat hallita kovaonnisten hylkiöiden mielihalut.

Mutta minä istun lämpimässä loimuavan takkatulen äärellä, ja pöydällä oleva kori on täynnä juuri puhjenneita kukkia, joista leviää bentsoehartsin, geraniumöljyn ja vetiverian tuoksu, se täyttää koko huoneen. Keskellä marraskuuta, Pantinissa, rue de Paris'n varrella, on yhä kevät kukkeimmllaan, ja näin minä kaikessa hiljaisuudessa nauran niille herkkähipiäisille perheille, jotka kiireen vilkkaa pakenevat kylmän vuodenajan kiristyvää otetta jonnekin Antibesiin tai Cannesiin.

Luonto on säälimätön, eikä sillä ole osaa eikä arpaa tähän hämmentävään ilmiöön, sillä heti kärkeen tulee tehdä tiettäväksi, että tästä keinovuodenajasta Pariisin kaupunki saa kiittää vain ja ainoastaan teollisuuslaitoksia.

Edellisestä käynee ilmi, että teokseemme voi (ja pitääkin!) liittää läheisesti termin dekadenssi. Itse asiassa sitä alettiin vähitellen pitää dekadentismin ohjelmajulistuksena tahi käsikirjana. Tietenkään kirjoittajamme ei ole Oscar Wilde, joka kuitenkin suuresti ihaili tätä teosta ja antaa muun muassa Dorian Grayn lueskella ja ihmetellä erästä varsin piipiltä vaikuttavaa kirjaa ja todeta: "ajoittain lukija tuskin tiesi, oliko kysymys jonkin keskiajan pyhimyksen hurmioituneista näyistä vai nykyajan syntisen sairaalloisista tunnustuksista." Näin siis Mr. Gray. Annetaan vielä F. des Esseintesille puheenvuoro:

- Huh! Olen tulossa hulluksi, des Esseintes mutisi. - Kun sairautta pelkää riittävän kauan, pelko puhkeaa itse sairaudeksi.

Viimeisenä vinkkinä kerrottakoon, että kirjailijan (joka ehti myös harrastaa okkultismia, viettää aikaansa maallikkojäsenenä luostarissa ja kuoli lopulta kurkkusyöpään vuonna 1907) sukunimi on hollantilainen - siitä yksinkertaisesta syystä, että hänen isänsä Victor-Godfried-Jan oli hollantilainen.

22.08.2008 08:33

Ei sitten. Mutta toivottavasti olen tehnyt ainakin jonkun tarpeeksi uteliaaksi tarttumaan tähän mainioon opukseen. Kyseessä on siis Joris-Karl Huysmansin <i>Vastahankaan</i> (À rebours). Että semmoinen. Ensimmäinen paikalle sattuva innokas ottakoon vuoron.

22.08.2008 09:59

Varjoissa hänen edessään merivesi loiski jykevien betonipilarien ympärillä, jotka ilmeisesti kannattelivat koko rantakorttelia. Vanhoja verkkoja ja riippumattoja oli kiinnitetty tolppien väliin, ja ne toimivat tähystyspaikkoina ainakin tusinalle lapselle, jotka kaikki tuijottivat häntä ihmeissään. Äkkihämärässäkin Rivas huomasi heidän kaljunsa ja kauhottuaan lähemmäs ulokkeen alle hän havaitsi myös paljastavat rypyt kaulasta sekä nahkasuikaleet sormista ja varpaiden väleistä. Hän suuntasi yhdelle tyhjistä verkoista, matkan taittuessa loiskeet kajahtelivat pilareissa, ja lopulta hän rämpi verkkoon ja kääntyi kohti tyyntä, leveää valkoista vesikehää. Hän haparoi puukkonsa esiin, otti sen vasempaan käteen ja hervahti vetämään henkeä.

Laitetaanpa saman tien lainaus yhtä kappaletta myöhempää:

Rivas sai vavahdellen vedettyä syvään henkeä. Keuhkot pelaavat taas, hän ajatteli. Mutta kuinka pitkään? Hän saattoi kuvitella niin selkeästi että itsekin hämmästyi: hänen kätensä työnsi puukkoa vanhuksen kurkkuun, hän tunsi terän viiltävän rustoja kunnes kahvasormet iskeytyivät aataminomenaan ja näki vääntelehtivän ruumiin loiskahtavan takaisin veteen, näki veriläikän leviävän, lasten ymmyrkäiset silmät...
Hyvin hitaasti, lähes tahtomattaan hän työnsi puukon takaisin tuppeen ja veti hihan sen päälle.

25.08.2008 07:19

Ei arvauksia? Saman kirjailijan kaksiosaisessa kirjasarjassa joku saattaa herätä joenpohjassa kieleensä purreena ja paljon vanhemmassa ja raihnaisemmassa ruumiissa kuin aiemmin. Tässä kirjassa puolestaan eletään rähjäisessä tulevaisuudessa Norton Närhenpuskan armoilla.

25.08.2008 14:31

Tim Powersin Paheiden palatsi. Tunnistin oudosta Närhenpuska-suomennoksesta, kirjaa en lukenut kovin tarkasti, koska kyse on kirjailijan välityöstä. Anubiksen portit ei ole kirjasarja vaan yksi romaani, jonka suomalainen kustantaja on jakanut kahtia.

25.08.2008 14:40

Powersiapa hyvinkin. Väliin inhorealistista tekstiä. Vuoro Thialfille.

25.08.2008 15:25

Tämän ohella Catherinesta tiedetään vain se, että hän synnytti kaksi poikaa ja kirjoitti päiväkirjaa, jota ei ole julkaistu. Sen verran hänestä kuitenkin on kerrottu, että siitä päivästä alkaen hän eli onnellisena elämänsä loppuun asti. Paitsi että lopussa hän kuoli. Ja siinä välissä särki sydämensä.

26.08.2008 13:19

Edelliseen virkkeeseen kuuluu vielä lause:

...kerrottu – niin kuin kaikista, jotka kykenevät vastaaviin urotekoihin toisten lohikäärmeiden pimennoissa (sellaistenkin jotka ovat vielä piilossa aivan tavallisen näköisten vuorten alla) –

26.08.2008 13:29

Joku klassinen fantasiakirja Lohikäärmeen varjossa? En muista kirjailijaa, (oliko ehkä joku Baxter?) mutta stoorissa oli anyways nukkuva lohikäärme, joka oli kerännyt maata päälleen ja muuttunut osaksi maisemaa. Sen sisäelimissä oli oma biologinen lokeronsa.

26.08.2008 13:31

Eragon? Kirja, josta luulisi, että se on lapsen kirjoittama?

26.08.2008 19:34

Kirjoittaja on Lucius Shepard. Lainaus oli kirjan ensimmäisestä novellista Suomunhakkaajan kaunis tytär. Ereinion seuraavana.

07.09.2008 21:40

Taas vaihteeksi hiukkaisen myöhässä, mutta tuleepa silti.

- Kirousko kullassa? Curtin vastusteli. - Sitä en käistä. Mikä kirous? Yhtä paljon siinä on siunausta. Riippuu vain siitä, millaisiin käsiin kulta joutuu. Omistajan luonteenominaisuudet ne luovat siunauksen ja kirouksen. Anna roistojen käteen piikiviä tai sieniä, hän käyttää niitä konnankoukkuihin.
- Ahneus on ainoa ominaisuus, jonka kulta voi synnyttää omistajassaan.

07.09.2008 21:58

Sierra Madren aarre.

07.09.2008 22:06

Bingo. Vuoro takaisin Thialfille.

07.09.2008 22:31

Jos joku on kärkkymässä vuoroa niin ottakoon seuraavaksi.

En muuten ole lukenut Sierra Madren aarretta, näin vain elokuvan.

08.09.2008 07:51

Ja hänen sanansa tuovat ikuisen kuoleman niille jotka vastustavat hurskautta.

08.09.2008 08:26

Aloitetaan varovasti. Augustinus: Jumalan valtakunta.

Meni varmasti väärin, mutta ole kiltti (edes tämän kerran), Pagba, ja kerro, onko oikea teos uudempi vai vanhempi kuin arvuuttamani?

08.09.2008 09:36

Mormonin kirja?

08.09.2008 11:31

Hum, olen yllättynyt. Luulin, että Tik olisi heti arvannut, mistä kirjasta on kyse. Näin ei tapahtunut. Myös Miccoh meni metsään valistuneesta arvauksesta huolimatta (en ole päässyt Ereinionin lahjoittamassa pyhässä kirjassa alkutekstejä pidemmälle).

Uudempi, Tik. Ja miten niin "edes tämän kerran"? Olenhan aiemmin kiltisti antanut lisää vihjeitä heti kun kukaan ei ole pariin vuorokauteen tiennyt.

08.09.2008 13:25

Belgarionin tai Mallorean tarua? (Voisi tuo olla joku Torakin uhoilu jostain esipuheesta...)

08.09.2008 14:08

Pyhä Koraani?

08.09.2008 14:15

Ei, ei ja ei.

Annanpa toisen vihjeen, ulkomuistista, joten se voi olla hieman epätarkka.

Lahja on antajansa siunaus.

08.09.2008 14:17

Hmm..
Eksoottisesti Raamattu?

08.09.2008 14:19

Ei ole kirjojen kirja tämä.

08.09.2008 17:49

Kahlil Gibrania? :p

08.09.2008 18:13

L. Ron Hubbard: mikä sitten onkaan se hänen Kirjansa nimi.

08.09.2008 21:07

Ehtinen vielä arvata, ellei Tik osunut oikeaan. Arvaan: Rgveda

Näytä viestit: kaikkitältä päivältätältä viikoltakahdelta viikoltakuukaudeltakolmelta kuukaudeltapuolelta vuodeltavuodelta Vanhat ensinUudet ensin

Näytä sivu: Edellinen  1, 2, 3, 4, 5 ... , 78, 79, 80, 81, 82  Seuraava