Itse olen pelaillut dunmerilla eli dark elf hahmolla ja olen lähinnä suosinut hiiviskely taktiikkaa mutta olen kokeillut taikojakin ja ne on varsin tehokkaita jos haluaa paljon tuhoa aikaiseksi.

100h meni eilen rikki 40 levelisellä Nord Warrior/Thiefillä
Ihan mahtava peli ollut kyllä kaikinpuolin, factions-questeista tehty Thieves Guild, Dark Brotherhood ja Companions. Pääjuonta vedetty aina pikkuhiljaa eteenpäin ja nyt edessä onkin toinen vierailu Greybeardsien luona. Ajattelin kuitenkin keskittyä College of Winterholdin questlineen tänään ja pelailla sen läpi kaikessa rauhassa, sekä harrastaa mahdollisimman paljon pickpocket ryöstelyä että saisin siitä joskus haluamani achievementin

Uskon että saan tuon maagisen 150 tuntiakin rikki melko helposti Skyrimin parissa, sillä tekemistä on loputtomasti ja Bethesda tekee vielä ladattavia lisäosia peliin niin tätähän pelailee vielä ensi vuonnakin

Tänään lähtee tilaukseen Jeremy Soulen neljän CD:n Skyrim-soundtrack, joten fanitus jatkuu myös stereoiden puolella!
Laitan tähän vielä oman unboxaus videoni Skyrimin massiivisesta Collector's Editionista!: http://youtu.be/_GEvpwUzlSQ

Kritiikkinä lyhyen pelailun jälkeen sanoisin että kun on pelaaja jota pelin visuaalinen ilme on houkutellut pelaamaan ennmmin kuin muu sisältö ja päälle lisätään vielä rajallinen englanninkielen tuntemus niin kaipaisin valikkoon kuvat esineistä. Ei olisi ihan niin hakuammuntaa siitä mitä ottaa käyttöön tai mitä ei. Muistan myös asioita paremmin kun näen kuvan.

Olen itsekin harrastanut lähinnä hiippailua. Oblivionisdta poiketen olen uskaltautunut ottamaan pääaseeksi jousipyssyn. Tosin siinä on se haittapuoli että nuolia pitää aina olla varastossa. Enkä ikinä uskaltaisi pelata hahmolla jolla ei ole yhtään treenattu lähitaistelua. ihan kaiken varalta. Se että viholliset eivät skaalaudu on varmasti oikeasti hyvä juttu. Minun peliäni se vähän rajoittaa kun olen tosiaan vähän hermoheikko. Hiiviskelen ympäriinsä kun pelkään jokaista puskasta tulevaa rapsahdusta ja odotan milloin joku tulee ja tappaa. Tasojen nousun ääni sai parilla ensimmäisellä kerralla minut säpsähtämään ja huitomaan päättömästi miekalla. Luulin sitä lohikäärmeeksi Ihan hyvin voi käydä niin... Vai mitä?
Kaunis peli se on ja on aina positiivista kun minut saa irrotettua kaavoistani. Oblivionissa useimmiten miekkaileva tai kirvestä käyttävä dunmeri tai viimeisessä pelissä bosmeri. Jousiampujaa en olisi edes tullut ajatelleeksi. Ja hahmona taisi olla Nordi.

Pikkuveikon syntymäpäivä oli viikko pari sitten ja tämä sai, yllätys yllätys, Skyrimin. Veli oli niin varma lahjastaan, että minun oli ihan pakko "kettuilla" hänen kanssaan ja yllättäen laitoinkin hänelle varaamani joululahjarahat vanhempien lahjarahaan, jotta hän sai suoraan sen julmetun kokoisen collectors edition-boxin pelistä. Voitte kuvitella veljeni ilmettä kun aamulla hänelle tuotiinkin vuoteeseen senkokoista pakettia eikä dvd-kotelon muotoista kääröä, jollaista hän oli odottanut. Kyse oli tietenkin vain muutamasta sekunnista, mutta oli varsin nautinnollista tallentaa kameralle se pieni hetki kun kasvoille hiipinyt lievä epävarmuus ja pettymys vaihtui pakettia avatessa vähin erin yhä riemastuneisemmaksi ilmeeksi.:grin:Jostain minunkin pitää välillä hupini repiä.
Veli ei näyttänyt ollenkaan pettyneeltä kun sanoin että hänen on turha sitten odottaa enää joululahjaa minulta...

...Niin. Ja itse Skyrim...Hrm, noh kaipa minun pitää jossain määrin antaa periksi tälle globaalille Skyrim-hypetykselle ja liittyä siihen, koska kyllä tässä pelissä Betheseda näyttäisi olevan osunut viimein napakymppiin, jossa kaikki nivoutuu yhteen mielenkiintoisella tavalla.
Noiturin tieltä Skyrim ei saa minua aivan kääntymään, sillä kaikessa majestettisuudessaankaan lohikäärmemaa ei näytä aivan yltävän Witcher 2:sen tasolle. Mutta.... Pahus soikoon, kyllä se silti samperin hyvän vastuksen sille tarjoaa. Onhan toisaalta vähän typerää verrata näitä kahta peliä keskenään, koska Noiturin pääpaino on tarinassa ja sen monipuolisuudessa. Pystyin jopa lataamaan noiturissa ykkösosan päätökset ja varusteet kakkososaan suhteellisen tarkkaan, joten tarina oli jo alusta asti omanlainen. Jos Elder scrollit yrittäisivät samaa, ne joutuisivat pihtailemaan maailmoissa ja niiden monipuolisuudessa. Nimenomaan niissä asioissa jotka ovat niiden valttikortti.
Kukin siis omalla tyylillään... tai jotain.

Veli sai sen verran tehokkaasti isosiskotkin ihastumaan Skyrimistä, että itseni on tarvinnut mennä kyllä aika pitkälti pelkästään virran mukana. Sovimme heti aluksi, että omisimme aluksi jokainen yhden neljästä killasta; päätehtäviä sun muita tehtäisiin fiilispohjalta.
Näiden kriteerien puitteissa tuli tehtyä neljä varsin erilaista hahmoa.
Toinen siskoista teki itämaistyylisen Redguardvelhottaren, toinen taas mahdollisimman pienikokoisen Bretontyttösen varkaiden kiltaan ja pikkuveli loi roomalaistyyppisen Imperialin tähtäimenään sotilasura ja dark brotherhood. Itse halusin rikkoa tavanomaisten hahmojeni rajoja, joten tuli luotua isokokoinen Nordiköriläsmettäläinen kirvestä heiluttelemaan erämaihin (hahmoa tehdessä tuli soitettua tietokoneesta taustamusiikkina Monthy pythonin lumberjack laulua, jotta pääsi oikeaan fiilikseen. Tuli luotua hupaisa tunnelma pelin ensimmäiseen kohtaukseen kun vanginvartija kysyy kuka olet ja kamera zoomautuu nordimiehen naamaan taustalla juuri soidessa Im a lumberjack and Im okay, I sleep all night and I work all day).
Nimeksi tuli Gaston (kyllä, nimi otettu suoraan ja mielikuvituksettomasti Disneyleffasta. Ei tosin tullut tehtyä muita ulkoisia samankaltaisuuksia disneyversion kanssa kuin lähinnä ruumiinrakenne (ja kenties kyky sylkeä nahanpaloja kuin luoteja )).
Ihan hauskaa että Skyrim on yhdistänyt meitä neljää sisarusta näin. Nykyään on muutenkin varsin vähän asioita mitä me voimme kimpassa tehdä, joten olkoon se pelaaminen jos ei mitään muuta.
Kun peliaika on pitänyt jakaa neljällä niin kukaan ei ole vielä päässyt pintaraapaisua pidemmälle, joten pelaamista pitäisi vielä riittää kuukausiksi.

Skyrim on toisaalta niinku


mut sit taas toisaalta


ja sit kuitenkin

Pelasin tätä nimenomaista peliä serkkupoikieni luona ensi kerran, ja täytyy myöntää ettää koukkuun jäin. Asiahan meni siis niin, että kun minä niin kernaasti ylenkatson serkkujeni liikaa paukahtelevia sotapelejä joissa ei ole mitään muuta ideaa kuin mahdollisimman monen pikselisotilaan seulaksi ampuminen, niin eräs kerta sitten toinen herroista paukautti ohjaimen käteen ja sanoi että tuossa on, neiti fantasiafriikki. Ja sinne Skyrimin provinssiin sitä sitten jäätiin, kun sinne kerran heitettiin.

En ole pelannut siis muita vanhoja kääröjä, joten vertailla en aiempiin osiin voi, enkä kyllä voi oikein muutenkaan. Kun tuota pelit, joita olen pelannut voi laskea yhden käden sormilla. Mutta sen perusteella, mitä tällainen junttura nyt voi arvostella, niin se peli on yksinkertaisesti mahtava. Lohikäärmeet ja aseet ja hahmot ja mestat ja musiikki ja kaikki. Yksi asia, mikä varmaankin kiehtoo, on tietysti vapaus - jos ei halua nyt välttämättä tehdä sitä tylsää päätehtävää, niin ihan sama, kiipeä sen sijaan vuorelle ja leiki pupujen kanssa. Pahistelu on sallittua, mursuja voi härnätä ajankuluksi ja omaa seuraajaa voi kokeilla kumauttaa kalloon jos huvittaa. Tai sitten voi vaikka kompastua kattilaan ja kuolla. Pirun vaarallisia nuo kattilat.

Kiitoksia, Bethesda, tästä hienosta pelistä kerta kaikkiaan, ja siitä että sijoitit sinne myös ihastuttavan Ciceron. "I'm stuck here. STAAAAAAWK!" X)