Vihreä Lohikäärme

Tervehdys, vieras! — Aika: 21.04.2014, 03:44

KirjauduRekisteröidy

Pikkujoulumiitti Rismalahdessa 6.-9.12.2012

Vastaa viestiin 
 
Arvosana:
  • 0 vastausta - 0 keskimäärin
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
Pikkujoulumiitti Rismalahdessa 6.-9.12.2012
24.10.2012, 12:51 (Viestiä muokattiin viimeksi: 06.12.2012 12:14 , Lehtokuusama.)
Viesti: #1
Pikkujoulumiitti Rismalahdessa 6.-9.12.2012
Paluu vanhaan tuttuun Rismalahteen, http://www.hp.partio.fi/piiri/leiri-_ja_...rismalahti

Lainaus:Rismalahti sijaitsee Asikalan Salonsaaressa, Päijänteen rannalla noin 30 kilometria Lahdesta pohjoiseen. Rismalahden ovat rakentaneet Lions Clubit Lahti ja Vesijärvi. He lahjoittivat sen Salpausselän Partiopoikapiiri ry:lle, jolta se myöhemmin siirtyi Salpausselän Partiolaiset ry:lle.
Rismalahden tontilla on päärakennus, puucee- ja vajarakennus sekä saunarakennus.

Osoite: Rismalahti 23, 17200 Asikkala
Jos kuljette navigaattorin voimalla, tarkistakaa vielä, osoittaako navigaattori samaan paikkaan kuin google maps.

Ohjelmasta
Torstaina voi saapua klo 16 jälkeen, perjantaina mihin aikaan vain. Pakolliset alkulöpinät ja turinat PERJANTAINA KLO 19 tai siinä tienoilla, kun kaikki tai lähes kaikki ovat saapuneet.
Huomatkaa myös uusi käytäntö päivävierailujen suhteen, lisätietoja alla
Lauantaina Suomen Tolkien-seura Kontu ry:n kokous 13:00. Illasta sitten perinteinen Pukin vierailu (olipa se sitten Lathropukki tai Haltipukki - tai molemmat!) ja lahjanvaihtoa sekä pipareita ja glögiä!

Pikkujoulumiiteissä on perinteisesti harrastettu lahjanvaihtoa sillä periaatteella, että jokainen, joka jotakin tuo, myös saa jotain. Lahjan ei tarvitse olla iso eikä kallis, yleensä on ollut jotain pientä ja söpöä, mikä ei kaada opiskelijankaan budjettia. Hintahaarukka on aiemmin ollut n. viidessä eurossa.

Poistuminen sunnuntaina ennen klo 13.

Säännöt
Tapahtuman järjestäjänä on Suomen Tolkien-seura. Tapahtuma noudattaa Suomen Tolkien-seura ry:n miittisääntöjä.
Jos tulee kysyttävää, niin järjestäjä vastaa mielellään (Jasdril).

Ruokailu
Miiteissä on perinteisesti jokaisella ollut omat eväät. Joskus on järjestetty myös yhteiskokkailua jos innokkaita kokkeja on sattunut paikalle. Siitä miittiläiset sopivat keskenään.

Mitä ottaa mukaan
- Iloinen ja reipas miittimieli
- Tyynyt, peitot ja lakanat
- Ruokaa
- Peseytymisvälineet (+saunomisvälineet)
- Rahaa kannattaa aina olla varulta hieman ylimääräistä mukana
- DVD:eitä, musiikkia, pelejä ynnä muuta mukavaa ajanvietettä
- Sään mukaisia vaatteita
- Taskulamppu


ILMOITTAUTUMINEN

- Miitti on 6.12.-9.12.2012, saapua voi joko torstaina tai perjantaina.
- Ilmoittautuminen alkaa 12.11. klo 18 osoitteessa http://kontu.info/tapahtumat/
- Mukaan mahtuu 40 nopeinta.
- Miittimaksu on maksettava eräpäivään 26.11.2012 mennessä. Jos ilmoittautuu vasta eräpäivän jälkeen, maksetaan heti.
- Ilmoittautuminen eräpäivän jälkeen tapahtuu myös lomakkeella.
- Miitin hinta on Tolkien-seuran jäsenille 10e, muille kontulaisille 13e. Miittimaksuilla katetaan leirikeskuksen vuokra. Jäsenalennuksen saat kun jäsenmaksusi on maksettu ennen miittiin ilmoittautumista. Torstaina tulijat maksavat 4 euron korotuksen (korotus on sama kaikille, eli tästä ei tule jäsenalea. To-su jäsenelle 14e, muille 17e, pe-su jäsenelle 10e ja pe-su muille 13e).
- Maksut suoritetaan Suomen Tolkien-seura Konnun tilille. (FI95 2001 1800 0427 42. Laita maksun saajaksi Suomen Tolkien-seura ja käytä viitenumeroa, jonka sait ilmoittautumisen yhteydessä.)

Varasijoista:
Varasijoille mielivät ilmoittautuvat myös ilmoittautumiskaavakkeella. Maksuohjeet tulevat sähköpostiin jo valmiiksi, jos miittiin tuleekin tilaa. Paikan vapautuessa varalistan ensimmäiselle henkilölle laitetaan asiasta yksäriä ja hän maksaa ohjeiden mukaan normaalisti. Eräpäivän jälkeen ilmoittautuminen kaavakkeella ei onnistu, silloin ota yhteyttä miitin järjestäjään (Jasdril).

Peruuttamisesta:
Ennen eräpäivää peruuttaville palautetaan miittimaksu. Sen jälkeen ei.

Maksujen myöhästelystä:
Mitään muistutusyksäreitä ei lähetetä, vaan eräpäivän jälkeen kaikki maksua maksamattomat henkilöt poistetaan tästä miitistä (eli myöhästelijät eivät pääse tähän miittiin) ja he siirtyvät "miittiläisten mustalle listalle". Eli myöskään mihinkään tuleviin seuran viikonlopun yli tai pidempiin miitteihin ei ole asiaa ennenkuin vanha rästi on suoritettu. Maksujen kanssa otamme toki huomioon sen, että eräpäivänä maksetut maksut näkyvät tilillä muutaman päivän viiveellä.

HUOM. ALLE 18-VUOTIAAT!
Sääntöjen mukaan kaikilta ala-ikäisiltä osallistujilta vaaditaan vanhempien kirjallinen lupa tapahtumaan osallistumisesta.
Kun olet ilmoittautunut sähköpostitse, niin tulosta yli vuorokauden kestävien miittien Vastuuvapautuskaavake, joka on periaatteessa siis lupalappu vanhemmalta. Lähetä täytetty kaavake postitse järjestäjälle (kysy osoitetta yksärillä) tai ota se mukaasi miittiin. Vanhempien lupa vaaditaan kaikilta alle 18-vuotiailta. Jos et toimita sitä postitse tai ota sitä mukaasi miittiin, sinut voidaan poistaa tapahtumasta.

Päivävierailuista
Miittiin saa tulla käymään ilmaiseksi päivävierailulle tutustumaan toimintaan, moikkaamaan kavereita, osallistumaan kokoukseen jne. Sen sijaan jos päivävierailu kestää pitkään ja tarkoituksena on tulla miittaamaan kuten muutkin paikallaolijat, tulee vierailijan muiden miittajien tapaan osallistua paikan vuokrakuluihin. Siinä missä koko miitin ajan olevat maksavat miittimaksun, maksaa päivämiittaaja viiden euron suuruisen päivämaksun. Tähän ei toistaiseksi oteta mitään tuntirajoja käyttöön, koska luotamme, että kontulaisten omatunto riittää kertomaan, missä on tutustumisen ja miittaamisen raja.
Päivävierailumaksu on otettu käyttöön, koska jo pitkään on pohdittu, että on miittimaksun maksaneita kohtaan hiukan epäreilua, että joku tulee yhtä lailla käyttämään tiloja ja miittaamaan osallistumatta vuokrakuluihin. Myös jotkut päivävierailijat ovat poteneet huonoa omaatuntoa samasta syystä.

Tämän tapahtuman osallistujalista näytetään vain kirjautuneille!

Kyytilistat

Savonlinna
Jasdril (torstaina)
1. Delvor
2. Vampirelady
3. (hassu irl)

Shetai
1. Olórini
2. Gilan
3. Arkint
4. Pagba (sunnuntaina)

Taavetti
Eowynofmay (perjantaina)
1. Aulë
2. Eilonwy
3. Pagba (perjantaina)

Helsinki
Lehtokuusama (torstaina valoisan aikaan)
1. Miccoh
2. Pilvikone
3. Steelsheen (paluu)
4. Isilmírë (paluu)

Atheon (perjantaina aamupäivällä)
1. Satekai
2. Steelsheen


Kankaanpää/Tampere
Lathron (kuskina vaimo joka ajaa sitten pois)
1. Vampirelady (vain sunnuntaina)
2. Penegrine

Vääksystä poimittavia
Torstaina

Perjantaina
1. Samooja klo 18.45
2. Isilmírë klo 18.45
Etsi kaikki käyttäjän kirjoittamat viestit
Vastaa lainaten
24.10.2012, 14:57
Viesti: #2
RE: Pikkujoulumiitti Rismalahdessa 7.-9.12.2012
(24.10.2012 12:51)Jasdril kirjoitti:  - Miitti on 7.12.-9.12.2012, saapua voi myös torstaina, jos halukkaita on tarpeeksi. Miittimaksu nousee tällöin muutamalla eurolla. Ilmoita halukkuudestasi MAHD PIAN.
Ainakin minun puolestani tämä kuulostaa ihan hyvältä. Tuhatneljäsataakakskymppinen!

Hiiop, Badshah!
Sivusto Etsi kaikki käyttäjän kirjoittamat viestit
Vastaa lainaten
24.10.2012, 15:08
Viesti: #3
RE: Pikkujoulumiitti Rismalahdessa 7.-9.12.2012
Minulla taas tuskin on vapaata 7.12., joten tulisin joka tapauksessa vasta perjantai-iltana. Jos nyt siis ylipäätään pääsen tulemaan, vielä ei voi sanoa mitään kun mies(kin) saa työvuorolistat vain kolmeksi viikoksi kerrallaan.

Då flög en vind från havet in med lockande musik,
en mumrik spelar på sin flöjt i sömnig vårens vik
Etsi kaikki käyttäjän kirjoittamat viestit
Vastaa lainaten
24.10.2012, 15:47
Viesti: #4
RE: Pikkujoulumiitti Rismalahdessa 7.-9.12.2012
Minä, minä, minä!! *Shetai hyppii käsi pystyssä."

Olen siis halukas tulemaan miittiin jo torstaina. Hymy

"Saruman believes it is only great power that can hold evil in check, but that is not what I have found. I found it is the small everyday deeds of ordinary folk that keep the darkness at bay. Small acts of kindness and love. Why Kontu? Perhaps because I am afraid, and they give me courage.”
Etsi kaikki käyttäjän kirjoittamat viestit
Vastaa lainaten
24.10.2012, 16:11 (Viestiä muokattiin viimeksi: 24.10.2012 16:15 , Lehtokuusama.)
Viesti: #5
RE: Pikkujoulumiitti Rismalahdessa 7.-9.12.2012
Ilmaisinkin jo toisessa topsussa kiinnostukseni torstain mukaan ottamiseen.

Muuten tässä yhteydessä kannattaa huomata, ettei torstaina (itsenäisyyspäivänä) ole ruokakaupat auki (huoltiskaupat saattaa ollakin). Pitänee varustautua ensihätäeväillä perjantaihin asti, jolloin voi sitten lähteä Vääksyyn ruokaostoksille.

"Ja kun käteeni jäänyt autonratti, hehkuu pimeässä kuin hattivatti, kuulen kun ne soittaa sähkökitaraa." Maija Vilkkumaa, Tarharyhmä
Etsi kaikki käyttäjän kirjoittamat viestit
Vastaa lainaten
24.10.2012, 17:36
Viesti: #6
RE: Pikkujoulumiitti Rismalahdessa 7.-9.12.2012
Pitäisiköhän sitä ihan suorastaan repäistä ja lähteä pitkästä aikaa miittiin, edellisestä taitaakin olla aikaa yli kaksi vuotta. Iso hymy
Torstai ei onnistu koska olen perjantain töissä, mutta pe-su voisi passatakin mikäli muuta pakottavaa menoa ei ilmesty tuohon samalle ajankohdalle.

"Päällä talvisen maan hetki kuin ikuisuus
Mi pienen kissan jaloin luokseni hiipii
Tääl tarinain lähteellä asua saan mis
Viulu valtavan kaihon
Ikisäveltään maalaa
Laulullaan herättää maan"
Etsi kaikki käyttäjän kirjoittamat viestit
Vastaa lainaten
24.10.2012, 17:48 (Viestiä muokattiin viimeksi: 24.10.2012 17:50 , Pagba.)
Viesti: #7
RE: Pikkujoulumiitti Rismalahdessa 7.-9.12.2012
ABC-myymälät tapaavat olla auki pyhäpäivistä piittaamatta. Vääksyn lähellä on lännessä Hollolassa ABC Savikukko, pohjoisessa ABC Heinola ja etelässä Lahdessa ABC Renkomäki. Luoteessa on ABC Padasjoki. Ne kaikki sijaitsevat pääliikenneväylien varrella.

Hamburger Platoon of Full Metal Apocalypse. Menevätkö muiltakin sotaelokuvat sekaisin?
Etsi kaikki käyttäjän kirjoittamat viestit
Vastaa lainaten
24.10.2012, 19:38
Viesti: #8
RE: Pikkujoulumiitti Rismalahdessa 7.-9.12.2012
Loistavaa! Olen kiinnostunut myös tulemaan jo torstaina. Mukava ottaa ensi kertaa oikein kunnon, pitkä miitti. Tuon mukanani shamaanirummun niin pääsee vaikka saunatuvalla rummuttelemaan ihmisiltä tajun kankaalle Hymy

~Make yourself comfortable. Carry on with whatever it was you were... doing. ~

http://lathron.deviantart.com/
http://valkoinenkasi.blogspot.com/
Sivusto Etsi kaikki käyttäjän kirjoittamat viestit
Vastaa lainaten
24.10.2012, 20:10
Viesti: #9
RE: Pikkujoulumiitti Rismalahdessa 7.-9.12.2012
(24.10.2012 17:36)Samooja kirjoitti:  Pitäisiköhän sitä ihan suorastaan repäistä ja lähteä pitkästä aikaa miittiin, edellisestä taitaakin olla aikaa yli kaksi vuotta. Iso hymy
Torstai ei onnistu koska olen perjantain töissä, mutta pe-su voisi passatakin mikäli muuta pakottavaa menoa ei ilmesty tuohon samalle ajankohdalle.

Toki. Eihän konnun miiteille ole oikeita vaihtoehtoja.

Non omnibus dormio!
Etsi kaikki käyttäjän kirjoittamat viestit
Vastaa lainaten
24.10.2012, 20:53
Viesti: #10
RE: Pikkujoulumiitti Rismalahdessa 7.-9.12.2012
(24.10.2012 19:38)Lathron kirjoitti:  Tuon mukanani shamaanirummun niin pääsee vaikka saunatuvalla rummuttelemaan ihmisiltä tajun kankaalle Hymy
No voi Surullinen Olisi ollut hauska päästä mukaan. Nyt ollaan todennäköisesti Ruotsissa tuolloin. On sielläkin toki varmasti hauskaa, mutta silti.

"En ole epäonnistunut, olen vain keksinyt kymmenentuhatta asiaa, jotka eivät toimi."
-Thomas Alva Edison
Sivusto Etsi kaikki käyttäjän kirjoittamat viestit
Vastaa lainaten
24.10.2012, 21:45
Viesti: #11
RE: Pikkujoulumiitti Rismalahdessa 7.-9.12.2012
Höhsistä höh, kummitytön kolmivuotissynttärit lauantaina ohittavat nyt teidät, sori vaan kaikki aikuiset, mutta kolmevuotiaille tehdyt lupaukset täytyy pitää. Isompia voi jo sitten huijata.

Yhden koko elämän tämän toivon kestävän, mitään muuta niin toivo mä en.
Etsi kaikki käyttäjän kirjoittamat viestit
Vastaa lainaten
24.10.2012, 22:45
Viesti: #12
RE: Pikkujoulumiitti Rismalahdessa 7.-9.12.2012
Perjantain puolelle menee saapumiseni, saapumistavasta en tiedä, mutta Helsingin suunnasta kuitenkin. Torstaina on tanssiaiset iltaan/yöhön asti, joista en jää pois.

Elämä on suuri monivalintakysymys - onneksi on noppia.
"Emme lopeta leikkimistä sen johdosta, että vanhenemme - vanhenemme, koska lopetamme leikkimisen." -Herbert Spencer
http://www.puzzlepirates.com merirosvousta ja seikkailuja
Etsi kaikki käyttäjän kirjoittamat viestit
Vastaa lainaten
25.10.2012, 04:54
Viesti: #13
RE: Pikkujoulumiitti Rismalahdessa 7.-9.12.2012
Parikin autoihmistä on torstaina tulossa, joten perjantaiksi onnistunee miittiläisten hakeminen Lahdesta korvausta vastaan. Itse arvostaisin tietty Heinolasta hakemista, mutta jos olisin ainoa haettava, niin eihän se olisi järkevää. Perjantaina luultavasti olen töissä 14.15 asti, koska nykyinen työkaverini on irtisanoutunut ja vaikka hänen paikkansa on jo haussa, niin seudulle haetaan viittä muutakin rölliä. Luvassa siis lienee työntäyteisiä viikkoja.

Hamburger Platoon of Full Metal Apocalypse. Menevätkö muiltakin sotaelokuvat sekaisin?
Etsi kaikki käyttäjän kirjoittamat viestit
Vastaa lainaten
25.10.2012, 07:02
Viesti: #14
RE: Pikkujoulumiitti Rismalahdessa 7.-9.12.2012
Vääksy on se fiksumpi paikka hakea kuin Lahti. Tietääkseni sinne kulkee bussejakin kiitettävän usein.
Etsi kaikki käyttäjän kirjoittamat viestit
Vastaa lainaten
25.10.2012, 10:06
Viesti: #15
RE: Pikkujoulumiitti Rismalahdessa 7.-9.12.2012
Fiksumpi, muttei mukavampi. Lahdessa on enemmän ajantappomahdollisuuksia, jos on vain yksi hakuaika ja monta saapumisaikaa. Se on joukkoliikenteen solmukohta, toisin kuin Vääksy. Pelkällä Lahti-Vääksy-bussilipun hinnalla saa maksettua kuskille bensat välille Lahti-Rismalahti. Kuskien viitseliäisyydestähän se kiinni on.

Hamburger Platoon of Full Metal Apocalypse. Menevätkö muiltakin sotaelokuvat sekaisin?
Etsi kaikki käyttäjän kirjoittamat viestit
Vastaa lainaten
25.10.2012, 22:22
Viesti: #16
RE: Pikkujoulumiitti Rismalahdessa 7.-9.12.2012
Me olemme joka tapauksessa tulossa vasta perjantaina, joten (ilmoittautumisen ollessa kaukana edessäpäin) lupaan jo alustavasti ottaa Pagban kyytiin. Etkö kerran päässyt meidän kyydissämme kohtuullisen lähelle kotia (tulemme samaa reittiä kuin aina)?

PS. Jos tämä tulee useampaan kertaan, niin olen yrittänyt epätoivoisesti vastata ja aina viesti on hävinnyt. Joten ehkä nyt sitten tulee 3 samansisältöistä vastausta kerralla...

Maagisen Aneeminen Ydinfyysikko
Etsi kaikki käyttäjän kirjoittamat viestit
Vastaa lainaten
26.10.2012, 07:59
Viesti: #17
RE: Pikkujoulumiitti Rismalahdessa 7.-9.12.2012
No kiitos, taidan sentään opistolle asti päästä onnikalla tai toisella kyydillä. Vaimolla on perjantaina pikkujoulut, mutta lapset päässevät mummin ja papan hoiviin.

Hamburger Platoon of Full Metal Apocalypse. Menevätkö muiltakin sotaelokuvat sekaisin?
Etsi kaikki käyttäjän kirjoittamat viestit
Vastaa lainaten
27.10.2012, 22:07
Viesti: #18
RE: Pikkujoulumiitti Rismalahdessa 7.-9.12.2012
Olisin innostunut tulemaan jo torstaina, sama se etten kyllä tiedä pääsenkö kun kolmeksi viikoksi tulevat nuo työvuorolistat.. Ja olisiko tällä kertaa joku Turusta/Helsingistä päin lähdössä jos onnistuisin vaikka sopimaan tällä kertaa kyydin ajoissa, mweh..

Minä valitsen kadunkulmasta suunnan, joka on enemmän epäilyttävän näköinen.
Etsi kaikki käyttäjän kirjoittamat viestit
Vastaa lainaten
01.11.2012, 15:13
Viesti: #19
RE: Pikkujoulumiitti Rismalahdessa 6.-9.12.2012
Sopivasti olisi vapaat töistä ja vähän miittihampaan kutinaa..

"When I grow up, I'm gonna catch stars!"
"Darling, those are starfishes.."

~ Penegrine ~
Etsi kaikki käyttäjän kirjoittamat viestit
Vastaa lainaten
01.11.2012, 20:26
Viesti: #20
RE: Pikkujoulumiitti Rismalahdessa 6.-9.12.2012
Epic! Eipä ole Penegrineä tullut pitkään aikaan nähtyä. Hienoa jos pääset! Hymy

~Make yourself comfortable. Carry on with whatever it was you were... doing. ~

http://lathron.deviantart.com/
http://valkoinenkasi.blogspot.com/
Sivusto Etsi kaikki käyttäjän kirjoittamat viestit
Vastaa lainaten
Vastaa viestiin 


Mahdollisesti samankaltaisia keskusteluja...
Keskustelu: Kirjoittanut Vastaukset: Katsottu: Viimeisin viesti
  Pikkujoulumiitti Hämeenkoskella 15.-17.11.2013 Jasdril 150 5 209 03.03.2014 13:32
Viimeisin viesti: Jasdril
  Tolkienin-lukupäivä 25.3.2012 Jaamar 18 1 681 04.03.2013 06:39
Viimeisin viesti: Tik
  Syysmiitti Salmin leirikeskuksessa 5.-7.10.2012 Jasdril 127 8 664 11.10.2012 18:24
Viimeisin viesti: Sidhiel
  Syysmiitin 2012 yhteiskokkailu douv 18 1 294 03.10.2012 16:43
Viimeisin viesti: douv
  The Miitti 2012 fiiliksiä ja palautetta Jasdril 33 2 357 25.07.2012 21:35
Viimeisin viesti: Jasdril



Keskustelua selaavat: 1 vieras