God of War
|
God of War
|
|
05.04.2011, 12:57
Viesti: #1
|
|||
|
|||
|
God of War
K-18-leiman ansaitusti saanut God of War sarja lienee tuttu monelle täysi-ikäiselle kontulaiselle. Kratos raivaa tiensä läpi muinaisen Kreikan ja muokkaa osaltaan jumalaistarustoa (ja jumalaista rustoa) mennessään.
Itse sain pelattua juuri 3.osan loppuun ja olihan se valtaisan hienoa. Monet edellisissä osissa haitanneista ongelmista oli korjattu! Etenkin 1.osassa vaivanneet äkkikuolemat oli karsittu minimiin (ei veitsiseiniä! Parissa kohdassa oli hieman ongelmia hyppyjen kanssa edelleen tosin) ja kamerakin tuntui käyttäytyvän paremmin. 3.osa oli myös selkeästi taisteluiltaan helpompi kuin aimmat osat: vain kahden pomon kanssa oli minkäänlaisia ongelmia, kaikki rivivastustajat kaatuivat kuin heinä. OK, pelasin sen vain normaalilla vaikeustasolla, sillä en ole kovin hyvä tämänkaltaisissa peleissä, mutta silti... PS3 toi myös mukanaan visuaalisia parannuksia, eli vaikka kaksi ensimmäistä osaa näyttivät jo loistavilta, oli 3.osa vielä ihan eri maailmasta. Musiikki oli yhtä mahtipontista kuin aina ennenkin! Onko kukaan muu pelannut God of War -sarjaa? Onko PSP-peleistä kokemusta? Itse pelasin Chains of Olympoksen muutama vuosi takaperin ja se ainakin oli varsin hyvä. Suomen Tolkien-seuran kotisivut http://www.suomentolkienseura.fi |
|||
|
05.04.2011, 13:58
(Viestiä muokattiin viimeksi: 05.04.2011 19:51 , Incánus.)
Viesti: #2
|
|||
|
|||
|
RE: God of War
Olen pelannut läpi kaikki God of Warit, siis myös ne kaksi PSP:lle
tehtyä ja nyt on ensimmäinen pelattavana - kolmatta kertaa. Olen siis kovin tykästynyt kyseiseen pelisaagaan paristakin eri syystä: koen GoW pelaamisen terapeuttisena mättönä, jonka hurmeisuus heikottaisi heikompaa ja jossa itse pääsen purkamaan aggressioita. Toisena syynä on sarjan mytologia tai pikemminkin kreikkalainen (vai pitäisikö puhua helleenisestä?) mytologia joka on aina kiinnostanut ja joka on nyt valjastettu varsin mainiolla tavalla pelimaailman tarpeisiin. Chains of Olympus oli varsin hyvä, kuten Ksu sanoi, joskin se, kuten myöhemmin ilmestynyt Ghost of Spartakin, oli minun makuuni turhan lyhyt, mutta toisaalta PSP:lle kait harvemmin tehdään tuntikausia kestäviä pelejä. Silti on myönnettävä että Kratoksen seurassa olisin mielelläni viihtynyt pidempäänkin, sillä jokin tuossa jumalorjuuteen ja painajaisiin tuomitussa tappokoneessa kiehtoo ja viehättää. K-18- leima ei todellakaan ole peleissä turhan takia, sillä sen verran näyttävää Kratoksen eteneminen on, jälkeen jää vain erittäin verinen tie. En osaa sanoa, onko joku osa parempi kuin toinen, mutta kyllähän PS3 teknisesti kykenee parempaan jälkeen ja GoW III onkin visuaalisesti todella mahtava. Asuintoverin mielestä kaikkein kamalinta oli kohtaus jossa Kratos repii eräältä titaanilta kynnen irti. Minusta kyseinen kohtaus taas kertoo siitä, mikä GoW:issa on parasta: näyttävyys ja omanlaisensa julmuus. Ensimmäisen GoW:n myötä olin myyty ja onkin omalla tavallaan harmi, ettei saaga enää saa jatkoa. Mutta pakko se on myöntää, sarjan päätös oli loistavasti toteutettu. Suosittelen kaikille mättöpeleistä kiinnostuneille. PSP:lle tehdyt Chains of Olympus ja Ghost of Sparta toimivat itsenäisinä peleinä hyvin, mutta PS GoW:t suosittelen pelaamaan järjestyksessä, sillä niissä kuitenkin on oma, suora jatkumonsa. //Edit: Olikohan ensimmäinen postaukseni Pelisohvalle... //Edit2: Mitä minä sekoilen, GoW II minulta tällä hetkellä on kesken, ei GoW. Velhon ajatuksia poliittisesti kutkuttavista aiheista ja kaikenlaisesta muustakin. |
|||
|
19.04.2011, 22:43
Viesti: #3
|
|||
|
|||
| RE: God of War | |||
|
20.04.2011, 06:38
Viesti: #4
|
|||
|
|||
|
RE: God of War
Ei ainakaan minulla pyytänyt päivityksiä tai ainakaan en muista moista.
Tosin PSP jolla pelasin Ghost of Spartan, ei ollut omani (se kun on muuton tai jo viime kesän jälkeen kateissa), mutta en usko että sitä kukaan olisi päivittänyt ainakaan puoleen vuoteen ja pelasin GoW GoS:n jouluna. Velhon ajatuksia poliittisesti kutkuttavista aiheista ja kaikenlaisesta muustakin. |
|||
|
20.04.2011, 09:21
Viesti: #5
|
|||
|
|||
|
RE: God of War
Minullakin Ghost of Sparta on ostoslistalla. Optimisti toivoo löytävänsä sen käytettynä (mutta realisti on valmis maksamaan täyden hinnan; tosin vasta toukokuussa). Kyllä se - etenkin yllä olevien kommenttejen perusteella - vaikuttaa hyvältä. Se "ongelma" GoW-sarjassa tosin on, että sen jälkeen heikommat taistelupelit eivät kyllä maistu ollenkaan, niitä kun aina vertaa "parhaaseen." Bayonetta pääsi lähelle, siinäkin on taistelu hoidettu hyvin!
Suomen Tolkien-seuran kotisivut http://www.suomentolkienseura.fi |
|||
|
16.06.2011, 11:39
Viesti: #6
|
|||
|
|||
|
RE: God of War
Pelasin tuossa Dante's Infernon läpi ja pakko myöntää: GoW klooni,
melko häikäilemätön sellainen ja ennenkaikkea mättö ei päässyt läheskään samalle tasolla, eikä kyllä oikein näyttävyyskään. Novan iPadilla on Hero of Sparta, joka on myös huono yritys olla GoWin tasoinen mätöltään ja mytologioiltaan. Näin se on: GoW on paras tähän mennessä. Velhon ajatuksia poliittisesti kutkuttavista aiheista ja kaikenlaisesta muustakin. |
|||
|
04.12.2011, 11:38
Viesti: #7
|
|||
|
|||
RE: God of War
(05.04.2011 13:58)Incánus kirjoitti: ...myöhemmin ilmestynyt Ghost of Spartakin, oli minun makuuni turhan Sain sitten pelattua Ghost of Spartankin loppuun ja kyllä se hieman liian lyhyt oli. Hieman yli 7h on aika vähän, etenkin kun PSP pelit eivät ole erityisen halpoja. OK, löysin omani halpalaarista hintaan 9,90, mutta silti... ... ja olihan se toki hyvä peli! PSP peliksi kaunis kuin mikä ja kontrollitkin pelasivat (eivät ehkä ihan yhtä hyvin kuin emokonsoleilla, mutta ihan tarpeeksi). Juoni... no, olihan sekin olemassa. Kratos näytti aavistuksen verran lempeämpää puoltaankin tässä pelissä, mikä hämmensi:Mutta nyt tekisi kovasti mieli joko a) virittää jonnekin PS2 tai b) hankkia ne PS3:lle tulleet HD-versiot osista 1 ja 2 ja pelata koko rumba alusta uudestaan... Suomen Tolkien-seuran kotisivut http://www.suomentolkienseura.fi |
|||
|
|
Keskustelua selaavat: 1 vieras
Vihreä Lohikäärme



Kratos näytti aavistuksen verran lempeämpää puoltaankin tässä pelissä, mikä hämmensi:
Ota yhteyttä
Kevytversio
RSS-syöte